KatjaKurhela Sydämen tuotoksia

Elettyä elämää 2

"Tanssin, keikutan ja kumarran, eikö mikään teille riitä. Pyörin, niiaan teidän luvalla, ettekä edes kiitä. Teen kaiken mitä käsketään, halusin eli en. Taasen raipasta saan, jos tottele en. Minua nöyryytetään julkeasti, väkisin jatkan hymyilyä. Minut häpäistään raakasti, vältän varjoissa lymyilyä. Tämäkö on oleva osani, haalistunut marionetti. Lopettakaa joku tuskani, kirkastakaa sieluni paletti."

 

"Sait kauniit kasvot ja lisäksi ihannevartalon. Tämä nousi sinulla päähän, sydämesi tyhjä on. Katsokaa kaikki minua, ihaillen ja huokaisten. Näkeekö kukaan valjua mieltä, alla häikäisevän ulkokuoren? Sielusi on kuin pudonnut tähti, ennen niin kaunis, nyt musta ja ruma. Koskahan tajuat tarkoituksen, sanoille sisäisen kauneuden? Laske ajoissa jalat maahan, pelasta sinut itseltäsi. Vielä voit löytää säihkeen, silmiisi ymmärryksen pilkkeen."

 

"Aina en muista sitä sanoa, aina en osaa sitä osoittaa. Silti olet lähellä sydäntä, ei kukaan voi sua voittaa. Haluan pyrkiä samaan kuin sinä, olla paras äiti lapselleni. Antaa hälle kaiken sen, mitä sinulta sain itselleni. Aion tehdä aina parhaani, jotta olisin kuin äiti rakkaani. Omistan sinulle tämän kiitoksen, kunnioitukseksi sydämiemme liitoksen."

 

"Olen vain metrin mittainen, mutta silti aito ihminen. Sydän sykkii kuten aikuisen, rinnassa tämän pienen ihmisen. On minullakin tunteet ja tahto, jos et usko, niin silmiini kahto. Näe rohkeus, rakkaus, pelko ja tuska, tunteiden kirjona kuin syysruska. Ethän heitä minua syrjään, vain koska sul´ valtaa on. Olenhän elävä ihminen, en lainkaan tunnoton. Kunnioita toivettani ja oikeuksiani, päästä vapaaksi kotia palatakseni. Vanhempien huomaan kuuluu laps´jokainen, ollakseen rakastettu ja onnellinen."

 

"Otetaan ilo irti tästä ajasta, lakataan turhia murehtimasta. Kuljetaan pystypäin ja hymyillen, eikä nurkissa vain lymyillen. Olemme vuokralla kehoissamme, kuolema on elämän hinta. Älkäämme olko peloissamme, nautinnollinen on elämän virta. Ymmärrämme ehkä elämännesteen tehon, vasta kun luovutamme vuokrakehon."

 

"Tyttö kolmentoista kesäinen, kuihtui vartalo pienoinen. Taisteli ja hiljaa toivoi, silti syöpä vei voiton. Järkytys perhettä ravistaa, monien sydäntä ahistaa. Tuskanhuuto huulilta purkautuu, suru pimeyteen lamaantuu. Ei ymmärtää voi miksi, haihtui luotamme tuo lapsi. Vasta taipaleensa alussa, kaikki mahdollinen edessä." 


"Kuulen ääniä tappelun, ne naapurista kantautuu. Jälleen suljen korvani, kunnes hiljaisuus antautuu. Tämä viikottain toistuu, minä ihminen alhainen. Ylpeyteni hiipien poistuu, miksi heitä auta en? Kaksi lasta ja äiti, katseissa vain lohduttomuus. Miehen hakattavana iäti, syynä miehen hulluus. Jos soittaisin puhelun, voisin heidät vielä pelastaa. Vihdoin nostan luurin, mut' on liian myöhäistä. Laukauksia, hiljaisuus."


"Jos olisin tehnyt jotain toisin, saattaisit olla vielä vierelläni. Kunpa menneisyyttä muuttaa voisin, aika pysyy askeleen edelläni. Minulla oli kaikki käsissäni, oisinpa oivaltanut sen silloin. Menetin kaiken omaa tyhmyyttäni, itken itseni uneen illoin. Miksen ota oppia virheistäin, olisimpa ollu viisas valmiiksi. Pyyhin sinut pois mielestäin, siivoan sydämeni puhtaaksi."

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Menneisyyden tapahtumia ei voi muuttaa muuksi, mutta niiden merkitystä voi, ottamalla virheistään opiksi ja sovittamalla laiminlyöntejään hyvillä teoillaan.
Näin käyttäen pahakin voi tulla hyväksi.

Käyttäjän seppaeo kuva
Oskari Seppänen