KatjaKurhela Sydämen tuotoksia

Rustaaluja vol.3

"Tuo hekuma kahden vartalon, niin kaunis kehonkieli on. Tanssi yhteinen ja saumaton, soi hurmion sävel sanaton. Vain kahdelle melodia soitetaan, yhdessä raukeus vastaanotetaan. Nuotit nuo ken hallitsee, hällä ilon päivät vallitsee."

 

"Kerran niin kaunis ja hehkeä, ympärilleen hän lämpöä hohti. Nykyään ruma ja nihkeä, tekonsa tähän hänet johti. Olisi voinut olla hyvä, valitsi monta kertaa väärin. Tahto ei ollut riittävä, kulki jaellen avo säärin. Nyt joutuu ristinsä kantamaan, ei sääliä heru muilta. Ylpeyden pois nöyrtyy antamaan, väistelee oksia elämän puilta. Hänestä muut oppi ottakaa, voitte taistella tien parempaan. Ei tipu kurjuutta kummempaa, jos tyytyy ansaittua huonompaan."

 

"Lapsi niin pieni ja viaton, uskoo kaiken mitä aikuinen sanoo. Tämähän on vain leikkiä, ei laps' ymmärrä apua anoo. Vaatteita ei päällä, kosketus julma ja sopimaton. Luullen vain leikkivänsä, lapsi on täysin avuton. Alkaa iän myötä ymmärtää, pelkää kertomista ja häpeää. Vaikutus valtava lapsuuteen, kivulias kasvu nuoruuteen. Kelle kertoisi ja luottaisi, epätoivoisena yrittää unohtaa. Jää kertomatta kokonaan, painajaiset iäti seuranaan."

 

"Olen aistivinani valon häivähdyksen, avaan silmät, mutta pimeä ei värähdäkään. Mustaa, mustaa, mustaa, tätäkö tulevaisuuteni tulee olemaan. Kuulen satakielen laulun kauempaa, en näe puuta, jolla lintunen visertää. Nousen hitaasti jaloilleni ja varoen askellan laulun suuntaan. Kompastun, lennän nurin jääden maahan makaamaan. Tekisi mieli luovuttaa, jäädä sänkyyn vain murjottamaan. Miksi vaivautua arkeen taistelemaan, kun en enää näe koskaan. Nenääni leijuu kahvin tuoksu ja havahdun rypemästä itsesäälissä. Ajattelen miestäni, lastani ja kippurahäntäistä koiraa, nuo tukipylvääni elämässä. Tekisi mieli läimäistä itseäni, tuollai omaan napaani hukkuneena. Joskin näkö minulta meni, jäi kaikki tärkeä ja rakas. Ei elämässä voi kaikkea saadakaan, silti olen saanut paljon ja enemmänkin. Nyt lakkaan tuhlaamasta aikaa sille, mitä olisin voinut saada ja keskityn siihen, mitä olen jo saanut. Avaan silmäni uudelleen ja näen sieluni silmin. Nousen ylös ja kiitän nöyrästi perheestäni ja satakielen laulusta."


"Olen elossa, olen onnellinen. En suostu nujertumaan helposti, vaan nostan leuan irti rinnuksista ja jatkan matkaani. Vaikka joskus tuntuu, että matto on rutussa ja kompastun elämän pyörteisiin, yritän hypellä ruttujen yli ja säilyttää tasapainon. Paskat minä sinun valheista, tiedänhän itse kuka olen ja miten elän. Voinet lyödä minut kumoon, mutta et pitää minua maassa. Usko pois, koittaa päivä jolloin minä nauran ja sinä tajuat tekosi. Teenhän minäkin virheitä, mutta tyhmyyttäni, en pahuuttani. Tekojen puntarilla voin seisoa suorassa ja katsoa, kun sinä kiemurtelet. Minä pyydän anteeksi ja saan puhtaan omantunnon. Sinun on turha siitä ees haaveilla, pyyntösi ei ole aito. Kuka määrittelee täydellisyyden? Sinulta sitä tietoa ei löydy, joten turpa kiinni ja anna minun valita polkuni."

 

"Luotin sokeasti ja rakastin paljon. Annoin itsestäni kaiken, turvaa, apua ja aikaa, annoin rahaa ja tekemistä. Olimme niin läheisiä ja jaoimme kaiken, olimme kuin paita ja peppu. Se veitsi suloisen terävä, katkesi hetkessä kaikki hyvä. Enää en pysty päällesi katsomaan, tuntematta surua. Kasvosi muistuttavat minua siitä mitä oli ja minkä kaiken menetin. Nyt sydän kyyneliä vuodattaen, vetäydyn haavojani nuolemaan. Kysyn vain Miksi Helvetissä?"

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija