KatjaKurhela Sydämen tuotoksia

Sielu vai ei?

Mikä/mitä on sielu? Jotkut uskoo, että vain ihmisillä on sielu, joka erkanee ruumiista kuoleman tapauksessa ja päätyy taivaaseen/helvettiin, riippuen miten on elämänsä elänyt. Jotta sielu olis se, mikä erottaa elävän kuolleesta tai jotain, en vieläkään ole ymmärtänyt heidän näkökantaansa. Minä taasen ajattelen sielun olevan ehkä lähinnä kyky ajatella ja tuntea, pohjimmainen minuus. Jos ajattelee niitä, joiden aivot eivät toimi, mutta keho pidetään koneen avulla hengissä, niin kyllä siitä on sielu jo kaukana, ainakin minun mielestä. Jotkut tosin ajattelevat heilläkin vielä olevan sielu. Entäs ne jotka sanovat, että eläimillä ei ole sielua? Se on vähän kaksipiippuinen asia, minun ajattelutapani mukaan osalla kehittyneemmistä eläimistä on sielu. Sillä eläimetkin tuntevat tunteita ja osaavat ajatella, esim. koirat, apinat, ym. Onhan ihminenkin nisäkäs, tosin huomattavasti kehittyneempi kuin mainitsemani eläimet. 

Myönnän toki, että voin olla täysin väärässä (itseasiassa en, koska mielipideasioissa ei ole kukaan oikeassa tai väärässä), mutta minä käsitän sielu sanan synonyymiksi sille, mikä erottaa juuri minut muista ihmisistä, ei ole toista samanlaista, vaan olen yksilö ja ainutlaatuinen. Vaikka kaksi vastasyntynyttä laitettaisiin suljettuun taloon ja heitä kohdeltaisiin ja kasvatettaisiin prikulleen samalla tavalla, heistä kasvaisi kaksi luonteiltaan erilaista ihmistä*. (*Tämä on puhdas mielipide, en ole tieteellisesti asiaa tutkinut, enkä voi faktaksi sanoa)

Haluan kuulla teidän mielipiteitä asiasta, jotta voin puntaroida omaa mielipidettäni. Saattaahan olla, että joku teistä saa mieleni muuttumaan tarpeeksi hyvän teorian tullessa vastaan. Mikäänhän ei ole kiveen hakattua.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (39 kommenttia)

Käyttäjän perttupulkkinen kuva
Perttu Pulkkinen

Tämä on minusta erittäin mielenkiintoinen aihe. Hankaluutta keskusteluun tuottaa juuri se, ettei aihepiirin sanoista (sielu,henki, persoona jne) kaikkia ole määritelty kovin tarkasti, vaan ne ovat vaan vakiintuneita sanoja sinnepäin, ja jokainen saa käyttää niitä vapaasti miten haluaa. Tuntuu, että pitäisi puhua uusilla neutraaleilla sanoilla X, Y, Z jne että vois keskittyä puhumaan siitä mitä tarkoittaa.

Esim:

x = se osa, joka toivottavasti kehittyy paremmaksi ja viisaammaksi elämänkoetusten voittamisen myötä, eräänlainen karaktääri tai persoona

Y = se osa, jonka olemassaolo on enemmän uskonkysymys, ja jonka väitetään elävän kuoleman jälkeen, ehkä kutsutaan hengeksi, joku saattaa silti sanoa sieluksi

Z, Q ja W = vaikkapa järki, muisti ja tunteet

No, tulipas taas viisasteltua :-) Tämä aihe joka tapauksessa on erittäin mielenkiintoinen.

Ei ole minusta helppoa sanoa suuntaan taikka toiseen, mitä varsinkin suurempien nisäkkäiden ajatuksissa liikkuu, kokeeko ne olevansa samalla tavalla olemassa, niinkuin ihminen kiistämättä kokee.

Käyttäjän perttupulkkinen kuva
Perttu Pulkkinen

Kirjailija Walter M. Miller, Jr. kirjoitti pääteokseassaan A Canticle for Leibowitz näin:

-Abbot Zerchi smiled thinly. “You don’t have a soul, Doctor. You are a soul. You have a body, temporarily.”

Tästä on jäänyt elämään lause: "You don’t have a soul. You are a soul. You have a body." Lause on laitettu hyvin usein kristillisen kirjailijan C.S. Lewisin nimiin, mutta ilmeisesti vahingossa. Ei ole tiedossa, että se löytyisi hänen teoksistaan.

Kristilliseen käsitykseen kuuluu perinteisesti myös ruumiin ylösnousemus aikojen lopussa, vaikka se tuntunee nykyihmisestä kummalta. Myönnän, että itsekin ajattelen, että maalliset ruumiit maatuvat maahan. Ehkä kyseessä on uusi ylösnousemusruumis. Ihmiskunnan tulevaisuuteen on vaikea kurkistaa.

Käyttäjän JyrkiParkkinen kuva
Jyrki Parkkinen

Viimeisin tieteellinen arvaus näyttäisi olevan tämä: sielu on kvanttitietoisuus (quantum consciousness): http://www.dailymail.co.uk/sciencetech/article-222...

Kvanttitietoisuus sijaitsisi aivojen mikrotubuuleissa (microtubules):
http://en.wikipedia.org/wiki/Microtubule

Sielu olisi maailmankaikkeuden rakennusaine alusta pitäen - samaan tapaan kuin buddhalaisuus ja hindulaisuus pitävät tietoisuutta universumin ainaisosana.

Kvanttitietoisuus jatkaisi olemistaan fyysisen kuoleman jälkeen. Se siis palauttaisi universumiin myös keräämänsä kvantti-informaation, mikä voisi olla ladattavissa uuteen ihmiseen jälleensyntymässä.

Kiehtovaa?

Käyttäjän KatjaKurhela kuva
Katja Kurhela

Kuulostaa kiehtovalta tuo kvanttitietoisuus, mutta en ehkä aivan noin paljoa antaisi painoarvoa sielulle. Ja jälleensyntyminen ei kuulu minun ajattelutapaani. Ehkäpä pitäydyn alkuperäisessä ajatelmassani, mutta kiitos noista linkeistä, oli erittäin mielenkiintoista lukea, mitä tiede arvelee.

Käyttäjän pulkkisenpen kuva
Pentti Pulkkinen

En tiedä liittyykö tämä sielun olemassaoloon tai olemukseen mitenkään? Kerron kuitenkin. Vanhemmiten koen joskus hyvinkin voimakkaasti eräänlaisen tunteen. Viimeksi tänään. Olin hiihtämässä minulle hyvin tutussa lapsuuden maisemassa. Samassa maastossa jossa ensi kertaa hiihdin jo lähes 70 vuotta sitten, Ajattelin niitä näitä. Yhtäkkiä koin voimakkaasti tunteen että tuo sama pikkupoika tässä lylyä lykkii. En ollut oikein varma olinko jotenkin siirtynyt ajassa taaksepäin mutta varma olin että sielu joka kehon mukana tutussa maastossa liikkuu on yksi ja sama kun vuosikymmenet sitten. Siis ainutkertainen kaikista muista hiihtäjistä erottuva.

Luulen että tässä oli sielu puhtaimmillaan esillä. Henki on varmasti täysin eri asia. Raamattu sanoo että hän panee henkensä meihin asumaan. Sielu on siis jotenkin hyvin originelli ja jopa muuttumaton. Ruumiskin muuttuu sairauksien,painonmuutosten ,treenaamisen ja vanhenemisen ansiosta ettei sitä tunne. Henki on Jumalan lahja tai työkalu. Mutta sielu on aina vaan sama, joten luulenpa että kyllä se jotenkin kuolematon on.

Käyttäjän epatieteilijat kuva
Jaakko Koskinen

Hei, Katja

Niin tiukkaa arkunkantta ei ole kai tehtykään, etteikö arkusta sieltä sielu taivaaseen vilahtaisi, jos kymmenykset on ruumis eläessään maksanut tai jos ruumis olisi jättänyt sivuun kaikki maallisen elämän kiusaukset, kuten karkkitiskien vihreät kuulat.

Aprikoit, että kun jotkut sanovat että eläimillä ei ole sielua, niin jatkat että kehittyneillä eläimillä voisi olla sielu. Tarkoitatko siis, että haluat jakaa eläinkunnan jostakin kohtaa jotenkin kahtia – kehittyneisiin ja kehittymättömiin. Niihin, joilla olisi mahdollisesti sielu ja niihin joilla ei voisi olla? Tuommoinen ajatus on aika kammottava. Meillä on ollut lemmikkikaneja, jotka on tuhkattu kotitammen juureen haudattaviksi ja itkusilmin saatettu maan poveen. Olisiko siis niin että kaneissa ei olisi sielua, koska ne ovat tunnetusti aika yksinkertaisia eläimiä?

Toteat, että mielipideasioissa ei olisi kukaan oikeassa tai väärässä. Mielipiteen esittäjä on kuitenkin aina omasta kompassin tai simpanssin suunnasta tarkasteltuna oikeassa - vaikka muut olisivatkin eksyneitä.

Yksinkertaisesti sinun

Jaakko

Käyttäjän KatjaKurhela kuva
Katja Kurhela

Hei Jaakko.

En jakaisi eläimiä kehittyneisiin ja kehittymättömiin, vaan enemmän tai vähemmän kehittyneisiin, siinä on hienon hieno ero. Voihan olla että kaikilla eläimillä on sielu, mutta vaikea kuvitella se muurahaisille tai sardiineille.

Ja tuosta oikeassa/väärässä olosta, niin ei mielipiteen esittäjä ole oikeassa. Esim. Jos minun mielipide on, että kaalisoppa on minun mielestä pahaa, nii silloin olen oikeassa vain omalta kohdaltani (koska siihen ei muilla voi oikein järkevää mielipidettä olla), joku toinen taasen voi siitä tykätä paljonkin, jolloin en voi yleistää, että kaalisoppa on pahaa.
Jos minä ajattelen että sielu on syvin minuus, niin oikeassa olen vain sen suhteen, että sanon itseni niin ajattelevan, se on fakta. Eriasia on, että onko sielu oikeasti sitä vai ihan jotain muuta. Olen vain päätynyt olemaan tätä mieltä pohdittuani asiaa pitkään. Mitään faktoja ei ole kenelläkään, jotta voisi kukaan olla oikeassa tai väärässä, on vain erilaisia mielipiteitä.

Yst.terv. Katja

Käyttäjän epatieteilijat kuva
Jaakko Koskinen

Yleisesti ottaen on kai tulkittu, että oikeus omaan mielipiteeseen kuuluu jokaiselle eikä mielipiteen oikeellisuutta tulisi asettaa kyseenalaiseksi. Mielipide kun on yksittäisen yksilön subjektiivinen totuus tai mikä sitten lieneekin. Toki jos mielipiteitä alkaa tilastollisesti kerätä, niin löytyy kollektiivinen mielipide, joka on ihan eri juttu.

Hieman kaipaisin kyllä tarkennusta siihen, että jos haluat jakaa eläimet enemmän tai vähemmän kehittyneisiin hienosäädöllä - niin pakkohan rajan on kuitenkin jossain kulkea. Missä se mahdollisesti kulkee?

Pakko on minun todeta, että faktoja on. Jos ei olisi, perustuisi maailmankuvamme siihen, että kenguruilla ei olisi pussia - tai selitys voisi olla vieläkin hankalampi havainnollistaa.

Käyttäjän KatjaKurhela kuva
Katja Kurhela Vastaus kommenttiin #21

En ole niin pitkälle miettinyt, että missä menee eläinten raja sielun suhteen. Eläinlajejakin on miljoonia, joista en edes tiedä, eikä ole ilmestynyt tarvetta tietää. Siksi minusta ei ole kovin julmaa jaotella eläimiä sielun omaaviin ja sieluttomiin, koska en anna sielulle kovin suurta painoarvoa.

Ja tuolla faktojen puutteella tarkoitin vain sielu-asiaa. Sielun olemassaolosta tai "esiintymismuodosta" tai muusta ei ole faktoja, on vain mielipiteitä. Tokihan kengurun pussista on faktatietoa, senhän voi nähdä ym.

Taisto Merilä

Minä ainakin haluaisin saada vahvistuksen sille, että tämänkertainen osuus oli vain huono trippi, mille saisi sitten jäljestä päin naureskella. Tänne tullessa on vain yleensä semmoinen tunne, että ikään kuin joutuisi aloittamaan alusta.

Käyttäjän JaakkoKorpi-Anttila kuva
Jaakko Korpi-Anttila

Jos mennään ajassa noin 800 vuotta taaksepäin, niin silloin katolisen kirkon kanta oli, ettei naisella ollut sielua. En osaa sanoa, mistä nuo sielunveljet sitten tulivat siihen johtopäätökseen, että naisella sittenkin saattaa olla sielu. Ilmeisesti kirkolliskokouksen viinissä oli muutakin kuin vettä, kun tällaisia lipsahduksia pääsi tapahtumaan.

Joka tapauksessa tuo kristillinen sielu tuntuu kovin lainatulta ideata. Jo antiikin uskonto oli sitä tutkinut ja päätynyt mielenkiintoisiin lopputulemiin. Niissä on mm. ripaus ajatusta, että jossakin olisi sielupankki, josta ainakin ihmispoloisen ruumis voi lainata sielun maallisen vaelluksensa ajaksi.

Käyttäjän JyrkiParkkinen kuva
Jyrki Parkkinen

Sielu tulee nähtävästi esille kaikissa perinteissä, uskonnollisissa ja muissakin, ikiajoista asti. Varmaan se on kristinuskoonkin periytynyt tai kulkeutunut.

Käyttäjän KatjaKurhela kuva
Katja Kurhela

Mielestäni uskonto antaa sielulle liian painavan merkityksen ja saa sen kuulostamaan jotenkin "armolahjalta", että meillä on sielu. Itse henkilökohtaisesti en kuulu mihinkään uskontoon enkä väittelisi jumalan olemassaolon puolestakaan. (nyt uskovat ihmiset varmaan hyökkäävät kimppuuni laumoittain)

Pudotan sielu-sanan rytinällä samaan luokkaan, kuin persoona, itsetunto, luonteenpiirteet, ym. ENKÄ tarkoita että nuo sanat olisivat toisilleen synonyymejä, vaikka laitan ne samaan luokkaan. Mielestäni ne ovat asioita, jotka kumpuavat meistä ihmisistä sisältäpäin. Ne eivät ole näkyviä tai kosketeltavia asioita, vaan ne voi kokea toisen ihmisen seurassa.

Käyttäjän jumminoma kuva
jukka makinen

Juu, aivopieru pääsi veljiltä ulos eikä sitä saa millään enää takaisin. Totuuttahan se ei muuta miksikään. Ongelmana on vaan se että jotkut feministit ihan tosissaan uskovat että naisella on sielu.

Käyttäjän rkoski kuva
Raimo Koski

Haneken elokuva Rakkaus voisi antaa lisää näkökulmaa aiheeseen. Linkin takana oleva arvostelu ei kuvaa Annen dementian loppuvaiheita, jossa hän vain toistaa "mal, mal, mal..", "mama, mama, mama.." ja lopulta sanatkin unohtuvat. Mikä on kadonnut, kun kaikki opittu on unohtunut?

Käyttäjän rkoski kuva
Raimo Koski

Sielu on siis sellainen, jolla ehkä on vain halu huutaa surkeuttaan, jos se siihen pystyisi?

Käyttäjän JyrkiParkkinen kuva
Jyrki Parkkinen Vastaus kommenttiin #15
Käyttäjän KatjaKurhela kuva
Katja Kurhela

Dementian iskiessä alkaa unohtelemaan asioita, mutta muistia käsittelevä osa on vain pieni osa aivoista. Sanoisitko dementoituneita vanhuksia sieluttomiksi? He kumminkin kykenevät tuntemaan tunnetiloja siinä missä muistavat ihmisetkin. En aivan laskisi muistia ja sielua samaksi asiaksi.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Sielu on muisti, kuten Jyrki määritteli. Se ei ole se päivittäismuisti vaan kantapäämuisti, joka on osittain dnassa. Sielu ei siis ole valkoiva muisti vaan pysyvä jälki sinussa. Aivan kuten lentokoneen musta laatikko, sielu on syrjässä keräämässä tietoa tapahtuneesta. Silloin, kun olet koko sielullasi mukana asiassa, huomaan miten se myllertää sinut tyhjäksi henkisesti.

Sieluun sattuu, mutta sielu ei karkaa sinulta kuolemassa vaan sinä ratsastat sielullasi tulevaisuuteen. Ei siis helvettiä tai taivasta kohti vaan kohti uusia seikkailuja.

Käyttäjän JyrkiParkkinen kuva
Jyrki Parkkinen

En minä ihan noin määritellyt mutta se musta laatikko sopisi metaforaksi. Muisti ei välttämättä pysy hallinnassa mutta laatikko, johon itsellä ei ole pääsyä, säilyy. Se on kuin "laki, ennen mua syntynyt", kuten Wibelius hehkutteli. Ehkä siitä löytyy myös se kreationistien elämää kuljettava informaatio.

Käyttäjän JaakkoKorpi-Anttila kuva
Jaakko Korpi-Anttila

Aristoteleen mukaan sielu (kreikaksi psykhe) on ihmisen henkinen olemus. Erään koulukunnan mukaan sielu siirtyy ikään kuin pistokkaana hedelmöitymishetkenä vanhemmilta lapseen.

(Eipä nuokaan ideat paljoa asiaa valaise, oli ne sitten totta tai uskomusta.)

Käyttäjän KatjaKurhela kuva
Katja Kurhela

Jos sielu siirtyisi vanhemmilta lapseen, nii eivätkö vanhemmat jäisi sieluttomiksi? Ja jos vanhemmat saavat useamman kuin yhden lapsen, nii niille ei enää riittäisi sielua, sehän olisi jo esikoisella.

Käyttäjän JaakkoKorpi-Anttila kuva
Jaakko Korpi-Anttila Vastaus kommenttiin #29

Olematta viherpeukalo kuvittelen, että pistokas on osa kasvia (oksa tms.), joka sitten tökätään maahan ja odotetaan, että lahoamisen sijasta se juurtuisi. Ainakin hopeapajua ja villiviiniä on tullut näin leviteltyä jopa onnistuneesti. Pistokas ottaa vain osan luovuttajan sielua ja kasvaa itse isoksi. (Eläinmaailmassa kyllä tunnetaan lajeja, joissa koiras parittelun jälkeen kuolee.)

Sielu tuskin näin toimii, mutta ajatusmallina se on kiehtonut paljonkin. Sitä nimitettiin tradusianismiksi (tradux = pistokas). Oma näkökulmansa on sielun pre-eksistensia eli sielu olisi olemassa ennen syntymää, mitä uusplatonistit (Origenes mukaan lukien) pitivät oikeana oppina.

Käyttäjän jumminoma kuva
jukka makinen

Täsmennys näille nykyisille harhaoppisille: Poikalapseen.
Aristoteleen aikana tyttövauvoja ei laskettu.

Käyttäjän perttupulkkinen kuva
Perttu Pulkkinen

Sting laului aikoinaan (ja varmaan laulaa vieläkin, jos settiin mahtuu):

Let your soul guide you, he'll guide you well.

En ole nyt aivan varma tästä teoriasta minkä alla esitän, koska se on vain spekulointia omien kokemusten pohjalta, mutta:

1) Tuntuu, että oman sielun äänen erottaa siitä, että se on ääni joka välillä on hukassa ja välilä ei. Siis että välillä toimii nykyhetkessä oman sisäisen äänensä johdattamana LUONNOLLISESTI ja omalla toimivalla tyylillä, mutta välillä taas menettää yhteyden itseensä ja touhuilee tehottomasti. On kuin "poistönäisty" omasta itsestään. Mutta ihminen, jolla on vahva ja terve itseluottamus, kuullee oman sielunsa äänen paremmin eikä joutu itsestään poistönäistyksi.

2) Sitten teologisesti mietin, että onko Jumalan ääni eri ääni kuin sielun ääni, vai sama, ja täydentävätkö nämä toinen toisiaan. Ehkäpä ne ovat eri asia, ja täydentävät toinen toisiaan.

Käyttäjän PauliJuhaniPitknen kuva
Pauli Pitkänen

Luomiskertomuksessa: "Ja Herra Jumala teki ihmisen, tomun maasta, ja puhalsi hänen sieraimiinsa elävän hengen:ja tuli ihminen niin eläväksi sieluksi." Jumalan eläväksi tekevä puhallettu henki on ihmisessä kuolematon osa . Jeesuksen lähetyskäskyssä : Jeesus puhalsi opetuslapsiin päin ja sanoi : ottakaa Pyhä Henki, joille te synnit anteeksi annatte, niille ne on anteeksi annettu... Ihmisellä on maallinen ruumis ja sitten hengellinen ruumis. Maallinen ensin kuolee ja hengellinen nousee ylös ja on itse taivas. Syntiinlankeemuksessa maallinen ruumis eli Jumalan kuva ihmisessä turmeltui. Järki, ajattelu jne. ovat maalliseen ruumiiseen kuuluvia asioita. Kuolemassa ihmiseen puhallettu henki palajaa lähettäjänsä luo, jos ihminen on Jumalalle tuttu. Syntien anteeksi antamisessa Jeesuksen nimessäja veressä Pyhä Henki laskeutuu sydämmelle, ja ihminen saa yhteyden Luojaansa.Luther sanoo:" Jos tahdot löytää Kristuksen, sinun on ensin löydettävä hänen omansa." Elävä sielu tarkoittaa yhteyttä Jumalan kanssa. "Kristus on minulle elämä ja kuolema on minulle voitto."

Käyttäjän JyrkiParkkinen kuva
Jyrki Parkkinen

Analoginen yhteys kvanttitietoisuuteen ja mustaan laatikkoon löytyy siis Raamatustakin. Rakkaalle ja vanhalle käsitteelle löytyy monenlaisia kuvauksia, selityksiä, tarkoituksia ja yhteyksiä.

Käyttäjän KatjaKurhela kuva
Katja Kurhela

"Elävä sielu tarkoittaa yhteyttä Jumalan kanssa."

Tarkoitatko tuolla, että ne ihmiset, jotka eivät kuulu sinun uskontoosi tai usko sinun jumalaasi, omaavat kuolleen sielun vai ovat sieluttomia?

Käyttäjän PauliJuhaniPitknen kuva
Pauli Pitkänen

Jumala on kaikkien ihmisten luoja, jumalien Jumala. Ihminen on luotu iankaikkiseksi olennoksi Luojansa yhteyteen kuolemattoman sielunsa kautta. Kaikki lapset ovat tästä osallisia.Jos lapsuuden usko ei säily, kuten Paavalilla, hän sanoo näin:" kun synti eli laki minussa virkosi, minä kuolin". Jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa, siihen ei ole toisella kuolemalla valtaa. Kun ihminen löytää Kristuksen ja hänen valtakuntansa evankeljumin kautta, tapahtuu ensimmäinen ylösnousemus. Tätä kuoleman voittotapahtumaa kuvaa se, kun Kristus nousi haudasta ja ilmestyi omille opetuslapsilleen. Toinen ylösnousemus on sitten taivaaseen astuminen.

Käyttäjän TarjaKaltiomaa kuva
Tarja Kaltiomaa

Olen kirjoituksissani Kristillinen filosofia käsitellyt blogistin tässä esiin tuomaa aihepiiriä niin syvällisesti kuin taidan. Mielestäni sieluisuus on vahvuutta olla oma itsensä. Me ihmisinä puhumme ja kirjoitamme, mutta luomakunnassa on olentoja, jotka puhuvat hiljaa keskenään ja ovat vahvoja olemassaolostaan. Ihmisen sielu on vahvan ihmisen henki, elämästä toiseen.

Kuolemasta voidaan tosiaan sanoa, että menettää henkensä tai menettää ruumiinsa, asia on näkökulmakysymys, minun mielestäni.

Kristillisen filosofian näkökulmaa, joka pohjautuu käsikirjoituksiini, voi tarkastella lisää verkkosivustollani http://www.kolumbus.fi/tyhjapaperi

Käyttäjän AhmedSaid kuva
Ahmed Said

Sielu on omatunto joka ei ole riippuvainen ihmisen omaan moraali filosofiaan. Somalit sanovat, että ihmisellä jolla ei ole sielua ei ole omatuntoa.

Islamilaisessa teologiassa ihmisen sielu tuomitaan sen "terveyden" kannalta. Mitä terveellisempi sielu on sitä parempaa elämää joku on elänyt. Mitä epätarveellisempi sitä huonompaa elämää on elänyt.

Ibn Taymiyya on sanonut "Hyvyys ja pahuus ei ole ihmisen määriteltävissä. Jos joku uskoo, että jokin paha teko on hyvää se on silti pahaa sielun kannalta"

Sielu ei kuulemma kuole, mutta ilman ruumista sielu ei oikein toimi. Siksi muslimit uskovat (tai oppineet uskovat), että kuolleessaan sielu "palaa" Jumalan luokse. Myöhemmin ylösnousemuksen päivänä ruumis "luodaan" uudelleen ja sielu palautetaan kyseiseen ruumiiseen.

Suufit jakavat sielun kahteen osaan: Hyvyyden puoleen ja pahuuden puoleen. Toinen puoli on paha joka pitäisi torjua - ne himot sekä se ihmisessä asuva pahuus. Toinen puoli on se hyvyys ja sitä tulisi hyödyntää mahdollisimman paljon.

Kiitos blogista.

Ystävällisesti terveisin.
Ahmed Said.

Käyttäjän JyrkiParkkinen kuva
Jyrki Parkkinen

On se sielu jännä käsite. Puhutaan sielukkuudesta ja sieluttomuudesta, on avaria sieluja (avarasydämisiä) ja on pieniä sieluja (ahdasmielisiä).

Ja Ahmed lisäsi omantunnon, siis eräänlaisen riippumattoman tuomarin, johon sielun voisi samaistaa. Mutta, jos ymmärsin, suufilaiset jakavat sielun hyvään ja pahaan osioon. Olisiko siis hyvä omatunto ja paha omatunto, ikuinen taistelu ihmisen sisällä? Minä en oikein usko omatunnon riippumattomuuteen: omatunto voi kehittyä, vääristyä, nukahtaa. Ja sielu - se ei ole identtinen omatunnon kanssa.

Käyttäjän KatjaKurhela kuva
Katja Kurhela

Olen samaa mieltä Jyrkin kanssa, että sielu ei ole identtinen omantunnon kanssa. Mutta sen verran myönnyn Ahmedin paha/hyvä osioon, että minä uskon ihmisessä olevan hyvä ja paha puoli, lähinnä kyllä inhimillisesti luonteen piirteissä. Eli kaikilla meillä on hyviä ja huonoja luonteenpiirteitä, on vain eriasia mitä niistä kehitämme ja mitä yritämme "hillitä".

On ollut hienoa lukea erilaisia ajatuksia ja kiitän, että olen saanut näin paljon näkökantoja. Paljon vähemmän olisi kommentteja varmaan, jos aihe olisi ollut tuoli. :)

Käyttäjän moro kuva
Markku Tyry

Oma slogan on: Kalevankankaan krematoriossa palaa ruumiini, mutta sieluni ei.

En minä, eikä kukaan muukaan koskaan pysty sitä ajassa todistamaan.

Se on joku tunne, voima- tai mikä tahansa, mutta se vähentää pelkoa.

Jotkut ovat lukeneet blogiani syöpäsairaudestani, jossa kerron että se havaittiin liian myöhään ja tulen kuolemaan siihen lääkärin posiivisemmankin arvion mukaan viimeistään kolmen vuoden kuluttua.

Olen paljon miettinyt, miksi asia ei pahemmin huolestuta minua, enkä muuta ole keksinyt kuin tuon luottamuksen sielun kuolemattomuuteen.

Syöpä voi nujertaa ruumiini, mutta sieluani ei.

En minä osaa tällaisiin asioihin vastata, minä vaan jotenkin uskon, ja se on vahva usko. Siksi en osaa pelätä.

Olen käynyt hautausmaalla tuttavieni haudoilla, ja katsellut heidän hautakiviään, mutta jotenkin tyhjin tuntein kuitenkin. Se on vaan kivi, jonka alla tuhkauurna on sijoitettuna.

Ei minulle tule pelon tunnetta, että minäkin kohta olen tuolla. Tunsin nämä ihmiset elämän aikana hyvin. Siinä on yksi kolmekymppinen nuori mies, ja vähän nuorempi nainen.

Ei minulle tule tunnetta, että tuolla ne nyt ovat. Päinvastoin, tulee tunne, että ne eivät ole siellä. Niiden sielu ei ole tuolla.

Vastaus tulee samalla millisekunnilla, kun ero elämän ja kuoleman välillä konkretisoituu, jos on tullakseen. Uskon, että tulee.

Tietenkin pohdin näitä, koska minulla on lääketieteen asettama aikaraja olemassa vaellukselleni. Uteliaana kysyin, ja lääkäri vastasi.

Olisihan tässä muuten vielä pari-kolmekymmentä vuotta tilastollista elämää jäljellä, jos olisin ollut sairastumatta parantumattomaan syöpään.

Niin ei minun kohdalla ole, ja koko ikäni töitä tehneenä tuli eläkemaksutkin maksettua turhaan.......tai menee ajassa elävien hyödyksi.

Mikä se sielu sitten on? Se on se sama, joka minussa oli pikkupoikana, ja on nyt. Sama ukko ja kakara Jumal'auta. Se on minun henkeni, joka ei ole, sama kuin ruumiini.

Ruumiini on ränsistynyt, henkeni/sieluni ei. Se on ikinuori.

En minä osaa selittää muuta kuin sen, että minulla on vahva tunne sieluni kuolemattomuudesta, ja se antaa voimaa...

Voisihan sitä olla paniikissakin, vaan kun en ole.......Ehkä sitten ne, jotka eivät usko sielunsa olemassa olemiseen, tai eivät tunnista...

Vaikea kysymys, mutta kyllä se vielä aukeaa...

Käyttäjän moro kuva
Markku Tyry

Jaha, minä olinkin viimeisen puheenvuoron pitäjä.
No, näin se usein menee, olen huomannut...

Käyttäjän KatjaKurhela kuva
Katja Kurhela

Kunnioitan nöyrästi, että kerroit tilanteestasi meille avoimesti. Syöpä ei ole koskaan ollut toivottu asia elämään, sitä on minun lähipiirissäni ollut, mutta ne on tähän mennessä saatu nujerrettua. Ikävää ettei sinun sairauttasi saada parannettua, mutta hieno huomata kuinka et anna sen nujertaa itseäsi. Elät täysin siemauksin elämästä nauttien, etkä pelkää. Toivon kaikkea hyvää sinulle Markku.

Taisto Merilä

Tykkäsin tuosta edellisestä kommentistasi.